lauantai 26. elokuuta 2017

Pennut 9 viikkoa

Pennut ovat huomenna 9 viikon ikäisiä, ja otimme niistä pari kuvaa muistoksi. Ne odottelevat meillä uusiin koteihinsa pääsyä lokakuulle saakka, joten puuhastelua riittää - onneksi metsä on lähellä! Pennut nauttivatkin metsässä olosta, ja erityisesti Värsting ja Riitu ovat ihastuneita mustikoihin. Metsässä pennut ovatkin ihastuttavan reippaita ja itsenäisiä, ja joskus näkyvissä onkin pelkästään hännänpää. Ilman metsäreissuja pennut olisivat sisällä melkoisia riiviöitä, mutta onneksi nuo energianpurkamispaikat rauhoittavat hieman.

On ollut hienoa saada seurata näiden pikkuisten kehitystä ja olla mukana niiden elämän alkutaipaleella. Uskon siihen, että näistä tulee vallan mainioita metsästyskavereita tuleville omistajilleen, ja toivon, että pentujen hyvä, iloinen luonne toisi muutenkin paljon iloa tuleviin perheisiin.

Vastavalon Close To Target "Riitu"

 Vastavalon Better Than Expected "Tara"

 Vastavalon Aiming High "Värsting"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti