torstai 30. huhtikuuta 2020

Juhannuspentuja?

Lopultakin!

Astalan Yolanda astutettiin tällä viikolla Harringan Kipinällä. Kaikki sujui erinomaisesti, joten nyt vain sitten odotellaan. Toivon mukaan meille syntyisi juhannuksen kieppeillä pentuja. Jäämme odottamaan :)

torstai 23. huhtikuuta 2020

Terveystuloksia

Astalan Yolandalle, Ruskalle, tehtiin dna-testi tänä keväänä.

Tuloksista selvisi, että Ruska on MLS-vapaa. Myös muut tulokset olivat hyviä.
Keväällä Ruskalta tutkittiin silmät ja sydän, molemmat olivat terveitä. Keväällä 2016 Ruskalta kuvattiin lonkat, ja tuloksena oli C/C. Sillä ei ole ollut lonkkaoireita.

Tulevan pentueen isälle Harringan Kipinälle, Ruutille, on niinikään tehty dna-testi keväällä 2020. Myös se on MLS-vapaa, joten näiden kahden tuloksen perusteella pennutkin tulevat olemaan MLS-vapaita perimänsä perusteella.
Aiemmin Harringan Kipinälle on tehty silmä- ja sydäntutkimus, molemmat terveitä. Polvitutkimuksen tulos on 0/0. Harringan Kipinän kivekset ovat normaalit.

Toiselta nartultamme, Vastavalon Dream On Dreamerilta eli Kuuralta on tutkittu silmät ja sydän tänä keväänä - molemmat terveitä. Siltä on tutkittu myös polvet, tulos 0/0. Myöhemmin Kuuralta on tarkoituksena kuvata lonkat ja kyynärät.


lauantai 18. huhtikuuta 2020

Juoksu alkoi!

Ruskan juoksu alkoi toissapäivänä, joten myös astutuksen ajankohta alkaa olla melko lähellä.

Narttupennuista emme tällä hetkellä ota vastaan varauksia, mutta mahdollisille urospennuille voisi olla etsinnässä ennen kaikkea uutta perheenjäsentä vailla olevat omistajat, joita kiinnostavat myös näyttelyt ja ajokokeet.

Pelkäksi häkkikoiraksi tai työjuhdaksi meiltä ei lähde yhtään pentua. Tärkeintä on, että pentu pääsee harrastavaan ja rakastavaan kotiin, ja kuten on jo tiedossakin, beaglesta on monenlaiseen harrastukseen :)

Lupaamme kaikille pennuille hyvät lähtökohdat elämään. Pennut tottuvat olemaan sekä sisällä että ulkona, niitä sosiaalistetaan mahdollisimman paljon poikkeusolot huomioonottaen ja ne tottuvat myös lapsiin.

Meille Ruskan pennut ovat äärettömän tärkeitä, joten tärkein kriteerimme uusille omistajille on, että jokainen pennuista saa itselleen sopivan, siitä välittävän kodin.

Ruska tykkää leikkiä kanssamme pehmolampaalla. 
Toivon mukaan lammasleikki vaihtuisi kesällä erilaiseen puuhasteluun :)

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Koronaelämää

Jo otsikko on puistattava. Koronasta kertoviin teksteihin törmätään kaikkialla, siitä kuullaan uutisista ja toisilta ihmisiltä. Aiheelta ei voi välttyä. Mietin kovasti, kirjoitanko aiheesta ollenkaan, mutta koska se on ikävä kyllä osa tätä kevättä ja vuotta, ajattelin purkaa tuntojani. Edes vähän.

Meihin koiraihmisiinkin korona on vaikuttanut monella tavalla. Meidän perheeseemme vaikutus iski lähinnä siinä, että Kuuran kaverikoirakoulutus siirtyi ja Ruskalta kaverikoirakeikat on peruttu ainakin heinäkuun loppuun asti. Kaipaan kovasti tiettyjen palvelutalojen, joissa Ruska vieralili jokseenkin säännöllisesti, asukkaita. Mietin pakostakin, onko heitä enää, kunhan pääsemme takaisin. Kaipaan myös niitä tavallisia tapahtumia, joissa Ruska pääsi rapsuteltavaksi. Sitä iloista asennetta, jota kohtasimme. Koiran iloa, kun se sai liivin ylleen.

Myös näyttelyt on tietysti peruttu. Huhtikuussa Kuurakin olisi päässyt pitkästä aikaa näyttelyyn, ja Romeo olisi käyttänyt Ruskaa mätsäreissä oman harjoittelunsa vuoksi. Elämä tuntuu juuri nyt pysähtyneen ja ympäriltä kuuluu lähinnä valitusta, johon olen sortunut myös itse.

Olen jutellut koronasta paljon pomoni kanssa niin työn kuin vapaa-ajankin kannalta. Hänen kanssaan olemme käyneet antoisia keskusteluja siitä, miten tästäkin asiasta tulisi kaivella esiin ne kääntöpuolet. Elämä ei todellakaan ole ainaista valittamista. Jos se olisi, meistä tulisi kyynisiä ja kyllästyneitä, vihaisiakin. Varjopuolet nousisivat esiin.

Mietin hetki sitten lenkillä aina huomautelleeni, kuinka tyhjää Puolangalla on ollessamme kävelyllä - kuinka emme tapaa juurikaan toisia. Äsken kävellessäni ajattelin, kuinka väärässä olenkaan lopulta ollut. Mieleeni juolahtivat tutut ja tuntemattomat lenkkeilijät, joiden kanssa olen vaihtanut aika ajoin kuulumisia lenkkipolkujen varrella, ja joista on lopulta tullut oman arkeni kavereita ja ystäviä. Huomasin, että ihmisten määrä ei suinkaan korvaa laatua.

Tällä hetkellä kävelemme yksin. Onneksi meillä on tilaa, on luontoa missä olla ihan rauhassa. Kunhan kirjoitan tämän loppuun, lähdemme paistamaan makkaraa jonnekin luonnon helmaan, ja nautimme kevätauringosta, jota koronakaan ei voi sammuttaa.

Tämä kevät opettaa meille monia asioita, jotka ovat aiemmin olleet meille itsestäänselvyyksiä. Jos löydät niistä ne pienimmät, olet voiton puolella :)

 Ps. Laitan kuvia myöhemmin.


sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Kuura kehittyy - kausi loppuu kesken

Vastavalon Dream On Dreamer, Kuura, on nyt 1v 10 kk. Tämä kausi oli sen ensimmäinen "kunnon kausi" metsässä, ja työnsä se joutuikin tekemään haastavissa olosuhteissa. Kunnon pakkastalvi hyvine keleineen puuttui kokonaan. Lunta kyllä riitti. Paljakassa tehty virallinen mittaus 120 cm tekee Puolangasta jälleen kerran Suomen lumisimpia paikkoja - Lapin maakunnat menevät ohi 120-140 cm määrillään.

Sen lisäksi, että lunta on ollut enemmän kuin koiran korkeuden verran, keli on ollut märkä ja raskas. Hanki ei ole kantanut kuten aikaisempina vuosina. Kuuran oppivuosi on tapahtunut siis varsin haastavissa olosuhteissa - ja niin on tietysti muidenkin kohdalla. Tänä talvena ojat ovat olleet vaarallisia koirille, koska ne eivät ole jäässä; ojissa on joko vettä tai ne ovat muuten syviä. Kausi oli haastava.

Kuura tulee läpi esteiden.

Syksyllä metsässä olo oli vielä haparoivaa. Elokuun lopussa Kuura lähti treenaamaan Paavon kanssa Syrjävaaralle Ruskan vakiopaikkoihin. Kyseessä on paikka vanhoine, jo autioituine asuintaloineen sekä isoine peltoineen. Paavo päästi Kuuran hakemaan ja malttoi itse istahtaa reppujakkaralle pellon reunaan - ja odotti. Ei mennyt kauaakaan, kun haju tarttui koiran kuonoon.

Yhtäkkiä 100 metrin päässä vanhasta navetasta alkoi kuulua Kuuran varovaista uikutusta. Jänis kaikosi. Ajoa kesti vain muutaman minuutin verran, kunnes tuli hukka.

Haku onkin ollut Kuuran parhaimpia ominaisuuksia jo pienestä pitäen. Vaikka ajettava löytyi syksylläkin suhteellisen helposti, hukkakin tuli helposti; erityisesti tielle. Metsässä käyntien lisääntymisen myötä molemmat taidot, sekä haku että ajo, kehittyivät.

* * *

Helmikuussa 2020 Kuura teki elämänsä parhaimman suorituksen. Koiraa lähdettiin käyttämään Vattuperällä omilla metsästysmailla. Tiet oli aurattu kattavasti savotoinnin vuoksi. Pakkasta oli -1, ja keli oli lauhtumaan päin. Lunta oli paljon, mutta välikerros kantoi kevyttä Kuuraa kohtuullisen hyvin.

Jäniksenjäljet näkyivät hyvin vasta auratulla tiellä. Kuura tarttui jälkiin ja lähti etenemään. Se meni yöjälkeä pitkin puolentoista kilometrin verran. Ajo lähti liikkeelle noin neljänsadan metrin päässä tiestä puolen tunnin haun jälkeen sakeasta metsästä, jossa oli paljon jäniksenjälkiä.

Jänis pyöritti hyvin liikkuen laajaa rinkiä, osittain samoja jälkiä pitkin. Se ei mennyt maantielle, vaikka kävi kahdesti viidenkymmenen metrin päässä. Tutkan mukaan Kuuran haukkutiheys oli 90, paikoin 100 kertaa minuutissa. Siitä, mistä Kuura lähti syksyllä liikkeelle uikutuksineen, on tultu pitkä matka tähän päivään, jolloin haukku on kertovaa, kiihkeää ja intohimoista, ja joka saa metsämiehenkin sydämen hakkaamaan nopeammin.

Tuona päivänä ajo kesti kaikkiaan neljä tuntia, minkä jälkeen koira oli pakko ottaa pois haastavan kelin vuoksi. Päivä oli Kuuran elämän paras, ja tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa kautta. Nyt voimme sanoa, että talossa on kaksi ajavaa koiraa.


maanantai 17. helmikuuta 2020

Lapsen ja koiran ystävyydestä

Romeo-poikamme on nyt kahdeksanvuotias. Hänen syntyessään perheessämme oli koiria sekä kissa entuudestaan, joten hän ikäänkuin syntyi lemmikkien keskelle. Noista lemmikeistä on valitettavasti elossa enää yksi, kohta 10 vuotta täyttävä jämtlanninpystykorva Tico.

Romeon ollessa kolme, lähdimme hakemaan Ruska-beaglea Astalan kennelistä Merja ja Vesa Meriläisen hoivista Ruotsalosta. Alusta asti oli oikeastaan itsestäänselvyys, että pieni poika kohtelee pentukoiraa eläimenä: arvostaen ja kunnioittaen sitä.

Tutustumista.

Romeo lähti mukaan metsään Ruskan ollessa neljä kuukautta. Nämä kerrat olivat opettelua sekä koiralle että pojalle. Isän ollessa hirvimetsällä Ticon kanssa otin pojan ja koiranpennun mukaani, ja ajelimme paikkoihin, joissa oletin välttyvämme hirvimiehiltä. Hölkkäsimme ojanpohjia pitkin ja juoksutimme koiraa. Romeo etsi keppejä ja heitteli niitä koiralle - ja sehän kantoi ne takaisin heittäjälle. Metsässäolo oli mukavaa ajanvietettä; olkoonkin, että kyseessä oli jäniskoira, joka olisi voinut jossain tapauksessa olla jo jäniksen perässäkin vastaavassa iässä. Meillä oli kuitenkin oma tyylimme.

Metsäleikkejä lokakuussa 2014.

Pentukoiran kanssa elo oli pitkälti koiran koulutusta, ja kaikessa siinä Romeo oli mukana. Ei ehkä vielä niinkään kouluttamassa vaan oppimassa. Yksi asia teki Ruskasta kuitenkin poikkeavan: se ei kertaakaan yrittänyt alistaa Romeota. Se yritti sitä monelle muulle - voi luoja kuinka se yrittikään - mutta Romeon se otti omakseen eri tavalla.

 Joulukorttikuvausten "kulisseissa" marraskuussa 2014. 

Koiranäyttelyt tulivat mukaan perheemme arkeen. Kiertelimme eri paikkakunnilla, ja Romeo oli usein mukana. Alkuun näyttelyissä oli pojan mielestä vähän tylsää, mutta koska useimmissa näyttelyissä sai raitista ulkoilmaa ja makkaraa, niistä tulikin ihan kivoja juttuja. Ruotsin ja Norjan reissuja Romeo jo oikein odotti, ja sielläkin hän istui kehän laidalla tarkasti seuraten, kuinka Ruskalla menee.

Vähitellen Romeo lähti mukaan myös näyttelyharjoituksiin.

Pojan ja koiran ystävyys syveni. Joukkoon mahtui myös "sairastupapäiviä" tai päiviä, jolloin Romeolla oli muuten paha olla. Tällöinkin oma ystävä oli arjessa mukana. Tänään, nyt 8-vuotias poika, sanoikin, että aina kun häntä pelotti eskari- tai koulupäivinä ollessaan yksin kotona, hän teki Ruskan kanssa majan. Silloin oli turvallista.

Ruska oli lähellä myös päivinä, jolloin Romeo sairasti. 
Koiran läsnäolo helpotti oloa.

Ruskan saatua pentuja vuosina 2017 ja 2018 Romeo oli hoitamassa niitä. Meidän olikin helppoa sanoa pentujen tottuneen lapsiin, sillä Romeo vietti niiden kanssa aikaa aina kun mahdollista. Pentujen synnyttyä Romeo oli mukana niiden punnitsemisessa päivittäin, ja kirjoitti painot itse muistiin omaan vihkoonsa. Hän hoiteli pentuja pihalla ja niiden kasvaessa hän oli mukana tutustuttamassa pentuja metsään. Romeo  poimi niille mustikoita ja opetti pentuja syömään marjoja. Ei olekaan muuten tullut kysyttyä pentujen omistajilta, vieläkö ne tykkäävät mustikoista.
Romeo todella tykkäsi pennuista, eikä vain siksi, että koiranpennut ovat söpöjä. Hänelle ne ovat vieläkin "Ruskan lapsia". Jos jonkun pennun omistaja ilmoittelee kuulumisia, on helposti arvattavissa, kuka haluaa myös kuulla kuulumiset. Aivan oikein.

 Romeo ja Pessi kesällä 2018.

Pennut ensimmäistä kertaa ulkona.
 
Ruskan kanssa Romeo on treenannut itsekseen näyttelyitä varten. Hän osallistui Ruskan kanssa kesällä 2018 Puolangan mätsäriin voittaen Lapsi ja koira -sarjan, ja kesällä 2019 he olivat saman sarjan kolmansia Kajaanissa. Samana kesänä parivaljakko kävi Kajaanissa toisenkin kerran, mutta tuolloin sijoituksia ei jaettu.

 Puolangalla kesällä 2018.

Kajaanissa kesällä 2019.

Ja vielä kerran Kajaani 2019.
Reissu on ohi.
En oikeastaan aiemmin ajatellut pojan ja koiran ystävyyttä ennen kuin viime kesänä nähtyäni heidät match show -kehässä. Näin, kuinka jollain tapaa kokenut koira opetti vielä opettelevaa esittäjäänsä. Sen näki heistä, eikä mitenkään pahalla tavalla. Koira juoksi pojan vierellä katsoen tätä silmiin ikään kuin kertoen, mitä tehdään. Huolehtien. Koiran ja pojan yhteistyö oli saumatonta. Se oli täynnä ymmärrystä.

Muutama viikko sitten Romeo sai nostettua koiran ensimmäistä kertaa harjoittelupöydälle; aiemmin hän on ollut siihen liian lyhyt. Ei mene kauaa, että poika on valmis oikeaan kehään. Halutessaan näillä kahdella on aikaa vielä vaikka mihin, enkä oikeastaan puhu nyt enää pelkästään näyttelyistä. Silloin siirrymme takavasemmalle valmiina antamaan kaiken tukemme ja sen opin, mitä suinkin pystymme antamaan. Parhaiten poika ja koira oppivat kuitenkin itse. Yhdessä.







lauantai 1. helmikuuta 2020

Pieni kiitos

Kiitos Puolangan Kennelkerholle Pohjoismaiden muotovalion muistamisesta eilisessä vuosikokouksessa!

Paikallisen loppusilauksen saanut palkintokuksa

Ruska lopettelee parhaillaan näyttelyuraansa. Nyt kun kirjoitan tätä, kurkkuuni meinaa nousta joku kummallinen möykky. En itke juuri koskaan, mutta nyt joudun puremaan hammasta, jotta kyyneleet eivät kihoaisi silmiini.

Meillä on takana uskomaton matka. Huikeita kohtaamisia. Mukaan tarttuneita ystävyyssuhteita. Tunteiden vuoristorataa. Juuri nyt näen ja tunnen vain hyviä muistoja. Huonoja - niitä ei ole. Se, että joskus saa heikomman tuloksen kehässä, ei ole epäonnistuminen. Se ei ole merkki huonoudesta.

Tässä vaiheessa haluankin kiittää teitä kaikkia, jotka olette olleet mukana: ilman teitä emme olisi päässeet näin pitkälle, sillä yksinäinen työ ei inspiroi. 

Ystäväni sanoi minulle hiljattain: "Koira tekee aina parhaansa, siksi pitää luottaa kuin vuoreen. Me kun emme ihmisinä toimi noin, mukavuushakuiset. Tulipa tuloksesta millainen tahansa, kaikkensa tekee." Viisas neuvo, jonka haluan jakaa eteenpäin. Luota koiraasi. Silloin se luottaa myös sinuun.

Kun nyt rapsutan Ruskaa, tiedän, etten koskaan kulje toista tällaista matkaa.

Ruskalla on takanaan hieno matka näyttelyiden saralla.
Nyt on kuitenkin aloittaa toinen matka, toisenlainen.

Ps. Takaovi on kuitenkin vielä raollaan. Jos Romeo päättää jonakin päivänä astua oikeaan kehään, Ruska on luvannut olla apuna. Ei tuloksia hakemassa, vaan auttamassa ja olla ohjaamassa. Innostamassa.

Juhannuspentuja?

Lopultakin! Astalan Yolanda astutettiin tällä viikolla Harringan Kipinällä. Kaikki sujui erinomaisesti, joten nyt vain sitten odotellaan. ...