perjantai 8. helmikuuta 2019

Sanaton ymmärrys


Olen viime aikoina miettinyt paljon aihetta, joka koskettaa monia koirien omistajia: ihmisen ja koiran välistä ystävyyttä.

Eilen sain käsiini mielenkiintoisen kirjan: Rupert Sheldraken Miksi koirasi tietää, milloin olet tulossa kotiin. Sheldrake on tutkinut ihmisten ja heidän lemmikkiensä välistä suhdetta viiden vuoden ajan. Hänen teoriansa mukaan lemmikkieläin pystyy muodostamaan ihmisen kanssa ns. morfisen kentän, jonka kautta se vastaanottaa informaatiota telepaattisesti.

En ole vielä lukenut kirjaa, mutta suurella mielenkiinnolla aion kyllä lukea sen.

"Miksi koirasi tietää, milloin olet tulossa kotiin"
on Rupert Sheldraken ensimmäinen suomennettu teos.
Kuten suurin osa, elleivät kaikki, läheisistäni tietää, Astalan Yolanda eli Ruska on elämäni koira. Se ei ole ensimmäinen eikä viimeinenkään, mutta silti se on juurikin elämäni koira, paras ystäväni. Sen kanssa pieni käden liike tai pelkkä katse riittää kertomaan ajatukset. Tiedän, milloin se haluaa ruokaa, rapsutuksia, ulos, nukkumaan, lenkille, ajamaan jänistä - oikeastaan mitä vain. Vastaavasti koira tietää, mitä minä aion seuraavaksi tehdä - halusinpa sitä tai en. Se tietää, olenko lähdössä pois kotoa ja jos olen, lähdenkö ilman sitä vaiko sen kanssa. Se tietää, milloin olemme kotona tekemättä mitään ja se tietää, milloin harjoittelemme milloin mitäkin, ja se tietää, milloin vuorossa on työkeikalle lähteminen. Enkä juurikaan tarvitse kieltosanoja sitä kieltääkseni ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Yksi näistä kielloista on, kun Ruska hakee tyttäreltä lahjaksi saamani pehmopöllön huoneesta. Se tietää tasan tarkkaan, ettei sitä saa ottaa, mutta silti koira hakee sen silloin tällöin. Joskus Ruska hakee pehmon ihan vain huomiota saadakseen, joskus se hakee sen unikaveriksi. Mutta ei koskaan, ei ikimaailmassa, se riko sitä. Kun huomaan koiralla pöllön suussa tai pään alla, kiellän sitä lempeästi, ja se tiputtaa pöllön samantien lattialle. Se on tavallaan yhteinen leikkimme. Sellainen hassutteluleikki.

Tätäkin kirjoittaessani pöllö oli "ilmestynyt" väärään huoneeseen, 
sopivasti Ruskan nukkumapaikalle...

Jos töissä on ollut paha päivä, on mukava tulla kotiin kun vastassa on häntää ihan miljoonaa heiluttava koira. Se vaistoaa, milloin olen pahalla päällä ja milloin hyvällä. Minä tiedän, milloin Ruskalla on paha ja milloin hyvä päivä. Jos kehässä tai ajokokeissa menee huonosti, kuittaamme sen rapsutuksilla ja juttelemalla. Aina ei mene hyvin, eikä tarvitsekaan. Teemme parhaamme, ja se riittää. Onneksi elämä ei ole täynnä pelkästään tuloksia. 

Näyttelyt ovat meille mukava harrastus. Joskus onnistumme, joskus emme. Pääasia, että näyttelyreissut ovat mukavia, ja keräämme reissuilta paljon ihania kokemuksia.

Eilen Ruska käyttäytyi lenkillä kuin idiootti. Edellämme käveli pieni koira, ja Ruska veti hihnassa kuin pieni veturi. Otin sen hyvin lyhyeen hihnaan vierelleni, ja koira pomppi kuin aropupu. Kielsin sitä koko matkan, kunnes tulin järkiini ja poikkesimme reitiltä.

Mökötin koiralle, ja Ruska tietenkin vaistosi sen. Sen sijaan, että Ruska olisi tullut lähelleni klo 21, kuten se tulee joka ilta, koira hyppäsikin pojan peiton alle eri huoneeseen. Kun menin sänkyyn mennäkseni nukkumaan, Ruska tuli talon toisesta päästä vain seisomaan viereeni lattialle. Se seisoi kuin patsas, häntä pystyssä ja pää ylväänä, ja minua tuijottaen. Näin sen silmistä, että se kysyi lupaa tulla peiton alle. Sanoin Ruskalle, että tulehan tänne, ja niinhän se tuli. Hyppäsi heti häntää heiluttaen, ja työntyi peiton alle jalkojeni viereen - kuten se tulee joka ilta vain ollakseen siinä 10 minuuttia, minkä jälkeen se menee omaan pieneen koppaansa.

Vaikka Ruska onkin helppolukuinen koira minulle, se ei ole sitä kaikille. Se ei ole nöyrä. Se on itsepäinen jääräpää, ja äärimmäisen viisas. Se vie halutessaan ihmistä 10-0 ilman, että toinen on edes tajunnut sitä. Esimerkiksi näyttelykehään en päästä Ruskaa enää kenenkään toisen kanssa ellei ole aivan pakko. Se on käynyt siellä kerran todella taitavan handlerin kanssa, ja koiran esiintyminen oli surkea. Ruska todellakin näytti kehässä, ettei sitä kiinnosta tippaakaan, ja vaikka handleri esitti koiran väärinpäin tehden parhaansa, hän ei saanut koirasta minkäänlaista otetta. Hän ei päässyt koiran ”pään sisään”.

Onneksi Ruska erottaa työn huvista, eli kaverikoirana ollessaan se tekee sen, mitä siltä odotetaankin. Silloin se on kaikkien kaveri ja nauttii rapsutuksista. Silloin ihmisiä ei vedätetä.
Ruska on periyttänyt luonnettaan vahvasti pennuilleen. On todella ihanaa saada olla yksi pieni osa niiden elämää ja kuulla kuulumisia. Ennen kaikkea toivon, että pennut voisivat tarjota omistajilleen sitä samaa ystävyyttä kuin mitä Ruska tarjoaa minulle.

Astalan Yolanda. Elämäni koira. Paras ystävä.

lauantai 12. tammikuuta 2019

Kasvatin näyttelypäivä

Oli ilo käyttää omaa kasvattiamme näyttelyssä ensimmäistä kertaa.

Kajaani KV 12.1.2019, tuomarina Paavo Mattila
Vastavalon Dream On Dreamer Pen1 KP ROP-pentu

"Kaunis pentu. Hyvät mittasuhteet, hyvänmallinen pää, kaunis kaula ja hyvin kehittynyt runko. Hyvä selkälinja, sopivasti kulmautuneet raajat, hyvä karvapeite. Oikein kannettu häntä. Liikkuu hyvin. Miellyttävä käytös."

Kuura käyttäytyi näyttelyssä kaikin puolin kivasti, vaikka tilanne olikin sille uusi. Koska asumme maalla, emme ole päässeet käymään esimerkiksi Kajaanissa näyttelyharjoituksissa (työtkin velvoittavat). Olemme siis harjoitelleet oikeastaan omin päin. Muuten tyttö katsasteli ympärilleen kiinnostuneena ja olisi ollut mielellään kaikkien rapsuteltavana :)

Mukana menossa oli myös emä.
Astalan Yolanda Val Eri1 SA PN 4 Vara-Cacib

"Erittäin hyvin rakentunut narttu, jolla erittäin hyvä pää ja kaunis ilme. Hyvät korvat. Erinomainen kaula. Sopusuhtainen runko. Erittäin hyvät raajat. Selässä pientä pehmeyttä. Hyvä karvapeite. Hyvä häntä, jota saisi liikkeessä kantaa paremmin. Liikkuu hyvin. Seistessä kauniit ääriviivat. Miellyttävä käytös."

Ruska ei ollut tänään oikein oma itsensä kehässä. Sillä oli tämä-on-nähty -asenne, joka näkyi kehässä siten, ettei sitä huvittanut nostaa häntää juostessa. Tuomari teki kyllä kaikkensa, että koira olisi sen tehnyt, sillä tykkäsi Ruskasta kovasti. Mutta ei. Lukuisista juoksuringeistä huolimatta ei. Ruska oli laiskalla päällä tänään. 

Siitä huolimatta tai ehkäpä juuri siitä johtuen olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Kiitos myös tuomari Paavo Mattilalle hyvistä arvosteluista!

Näyttelyvuotensa aloittaneet ROP-pentu Kuura ja PN4 Ruska.

 

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Kaksoisvalio!

Vuosi sitten osallistuimme Puolangalla järjestettyihin Ylä-Kainuu ajoihin. Kyseessä on Hyrynsalmen, Puolangan ja Suomussalmen välinen pitäjäottelu, eli käytännössä kiertopalkinnosta kisailee jokaisesta kunnasta kaksi koiraa. Tuolloin voitimme palkinnon Puolangalle yhdessä suomenajokoira Polan kanssa.

Lähdimme kokeisiin tänäkin syksynä, vuorostaan Hyrynsalmelle, mutta käytännössä ilman mahdollisuuksia uusia palkinnon jäämistä Puolangalle myös tällä kertaa. Pola oli sairastunut, eikä muita osallistujia Puolangalta valitettavasti löytynyt.

Haku oli haastava. Se ei ollut sitä pelkästään Ruskalle vaan myös toisille mukana olleille koirille. Ensimmäisessä erässä hakuminuutteja kertyi peräti 180, mutta onneksi pitkäkorva lopulta löytyi. Toisessa erässä Ruska käytti hakuminuutteja 40.

Jänikset eivät olleet helpoimpia mahdollisia ajettavia. Erityisesti toisen erän pikkujänis aiheutti välillä harmaitakin hiuksia. Tulossa olisi kenties luokkatulos, johon täytyy olla tyytyväinen näissä olosuhteissa. Ruska antoi kuitenkin toivoa hieman paremmista pisteistä, kun se löysi pitkän hukan jälkeen tuon pienen otuksen noin 20 minuuttia ennen loppua - ja ajoikin erän loppuun todella hyvin.

 BEAJ-1, 61,04
Uusi Suomen käyttövalio

Ylituomari Jukka Toivasen pakeilla käynnin jälkeen katsoin paperia. Pisteitä oli 61,04. En ollut uskoa silmiäni, joten vilkaisin paperia uudelleen. Kirkaisu! Meillä on uusi Suomen käyttövalio! Meillä on kaksoisvalio! Nopea juoksu Ruskan luokse autolle. Otin koiran pois takakontista, rutistin märkää, hetki sitten sateen piiskaamaa koiraa - ja päästin tarpeilleen. Koira katsoa tapitti minua silmillään, joista näki, että töitä oli tehty. Tämä ei tullut helpolla. Töitä oli tehty.

Kokonaistuloksissa Ruska sijoittui kolmanneksi kahden suomenajokoiran mennessä edelle. Olin iloinen myös siitä, että yksikään koira ei jäänyt tällä kertaa hakupisteille vaan kaikki löysivät ainakin yhden ajettavan.

Seuraavana päivänä töissä pomo tuli onnittelemaan. Koiraihminen hänkin. Mainitsi työkaverilleni, ettei kaksoisvalioita ole joka talon pihassa. Eikä sisälläkään. 

Alkuun en edes ymmärtänyt koko asiaa. Minulle Ruska on edelleen se sama Ruska. Ei kaksoisvalio, ei muotovalio eikä käyttövalio vaan Ruska. Se sama koira, joka käpertyy iltaisin jalkojeni eteen, kun katson televisiota. Se koira, joka tulee yöpuulle mennessämme köllöttämään hetkeksi jalkojen juureen vain huomatakseen, että sängyssä on kuuma. Lopullinen yösija löytyy sängyn vierestä. Ruska on minulle se koira, joka on aina valmiina, mitä ikinä teemmekin. Se on valmiina metsälle, lenkille, kaverikoirakeikalle, reissun päälle tai vaikka siihen, mitä teemme juuri nyt: vain olemme.

Elämä kaksoisvalion kanssa ei siis ole muuttunut. Se jatkuu samoin kuin aina ennenkin. Yhdessä harjoitellen, yhdessä tehden. Ruska on.





lauantai 1. syyskuuta 2018

Uusi Ruotsin muotovalio

Saimme viime perjantaina iloisia uutisia Ruotsista. Astalan Yolanda, "Ruska", oli vahvistettu uudeksi Ruotsin muotovalioksi isänsä kotimaassa.

Kävimme Överkalixin näyttelyssä lauantaina 18.8., missä beaglet arvosteli tuomari Zilnik Zeljko Kroatiasta. Tuomari olikin meille aivan uusi tuttavuus, mutta hän yllätti todella positiivisesti, eikä vain siksi, että antoi Ruskalle sertin. Herra näytti nauttivan hommastaan, ja kohteli koiria todella nätisti. Tämä hymyä täynnä oleva oli myös nopea arvostelussaan (ainakin beaglein kohdalla), mutta siitäkin huolimatta arvostelupaperi oli täynnä tekstiä. Lopuksi hän kävi vielä juttelemassa ROP- ja VSP-koirien omistajien kanssa, ja kertoi näkemyksiään kyseisistä koirista.

 Uusi Ruotsin muotovalio.

Muistoksi saimme muutaman hienon ruusukkeen ja pokaalinkin.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kohti syksyä (nytkö jo?)

Tässä on kesä mennyt yhdessä hujauksessa! Urospennut Pessi ja Fergus lähtivät omien ihmistensä mukaan kesäkuun alussa, ja mitä kuulumisista voi päätellä, molemmilla on mennyt ihan hyvin. Ja voi miten ilolla niiden kuvia onkaan saanut katsella! Molemmat ovat komeita uroksenalkuja.

Oma tyttömme, Kuura, muuttuu myöskin koko ajan. Se muistuttaa ulkonäöltään paljon Zetka-isäänsä, mutta syvän tummassa katseessa näen paljon sen emän katsetta.

Kuura on hyvin aktiivinen pentu. Se on oppinut kävelemään hihnassa, ja muutenkin se näyttää olevan kovin innokas oppimaan kaikkea uutta. Hallinnassa ovat myös perusopit, ja olemme käyneet seuraamassa jo vähän näyttelyharjoituksiakin. Viime kerralla Kuurasta oli vinhaa, kun se pääsi käymään 16-päisen koiralauman keskellä. Hampaiden katsomista ja mittaamista saamme vielä harjoitella ihan urakalla, mutta muuten askeltaminen sujuu jo vallan mainiosti.

Hiljattain Kuura kävi Paavon ja Romeon kanssa myös eräjormailemassa eräänlaisella... hmm... mökillä, ja voi sitä iloa, kun pääsee keskelle metsää tutkimaan paikkoja. Kieltämättä odotamme jo kovasti syksyä, vaikka toki pentu pyörähtelee metsässä aina tuon tuosta. On se vaan jotenkin huimaa nähdä pennun kehittymistä - aina vain.

Tämä omanlaisensa mökin sisustus ei juuri Kuuraa hetkauttanut. Se oli heti kuin kotonaan, köpsähti isännän syliin nukkumaan, josta tietenkin sitten sängylle - sitä kun ei (ainakaan vielä) saa kotona tehdä.

Romeon toiveena onkin päästä Kuuran kanssa pian mustikkametsään. Romeolla on vielä tuoreessa muistissa viime kesä, ja se, kuinka hän sai touhuta metsässä kolmen pennun kanssa: syöttää niille mustikoita kädessä ja juosta kilpaa helpossa maastossa. Ei siis ihme, että hinku metsään on kova myös kohta 7-vuotiaalla pojalla.

Saimme tässä hiljattain hyviä uutisia Ruotsissa asuvasta Värstingistä: "Vi har startat honom i anlagsklass i viltspår och han är nu godkänd där. Så nu kan vi starta i öppen klass." Tuo laji on itselleni hieman vieras, mutta olen iloinen siitä, että koira ja sen omistaja ovat päässeet tekemään jotain, mistä he molemmat pitävät. Kenties jäljestämiseenkin voisi tutustua jossain vaiheessa hieman enemmän.

Täytyy myöntää, että syksyä silmällä pitäen oma katseeni on välillä harhaillut järjestöjen nettisivuilla ajokokeita katsellen. Vaikka kesä onkin mukavaa aikaa, niin onhan se vaan mukavaa palata taas metsästyksen ja kokeidenkin pariin. Ruskalla olisi vielä jotain saavutettavaa, ehkä... Ennen syksyä jatkamme kuitenkin pyöräilyä, jotta kunto olisi kohdillaan. 

PS. Samaan aikaan kun saimme kuulla Värstingin kuulumisia, kuulimme myös siskonsa Taran kuulumisia: koira oli juuri purrut säpäleiksi emäntänsä hienot kengät...  


keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Pienten jalkojen vipinää

Ruskan ja Zetkan kolme pentua, kaksi urosta ja narttu, syntyivät 20.4., luonnollisestikin keskiyön jälkeen.

Pennut ovat kasvaneet todella hyvin, ja emä on ollut niinikään hyvävointinen synnytyksen jälkeen. Se on aloittanut jo kevyen lenkkeilynkin, ja kieltämättä ulkoilemaan pääseminen näyttää piristävän emää entisestään.

Pennut ovat kahden päivän kuluttua neliviikkoisia, ja niiden luonteet erottuvat jo selvästi. Ovat oikeastaan erottuneet alusta alkaen, mutta nyt niiden omat persoonallisuudet tulevat entistä enemmän esille. Olen todella, todella iloinen tästä pentueesta! En valehtele yhtään sanoessani, että voisin jättää kotiin näistä ihan minkä tahansa.

Tumma uros on reipas ja itsenäinen beaglenalku, joka ei turhista valita. Se viihtyy toisten kanssa, mutta se viihtyy myös itsekseenkin. Tämä on pennuista se, joka hurmaa yleensä ihmiset, jotka tulevat katsomaan pentuja - jo sillä, että se vain on. Kaksivärinen uros muistuttaa paljon emäänsä. Se ei ole ehkä pentueen kaunein, mutta sen luonne on kultaa jääräpäisyydestään huolimatta. Tumma narttu on porukan vaativin. Se on tumman uroksen lisäksi hyvin reipas ja itsenäinen, ja liikkuu tällä hetkellä eniten laajentaen koko ajan reviiriään. Tyttö tykkää tutkia paikkoja ja on hyvin utelias. Se osaa olla myös herttainen tapittaen ihmisiä tummilla, isoilla silmillään.

Kaikki pennut ovat alusta alkaen olleet paljon sylissä, ja ne myös viihtyvät ihmisten seurassa. Ne rauhoittuvat syliin ja makoilevat siinä - ainakin sen aikaa, kunnes uusi, kiehtova maailma kutsuu taas.


Kuvassa pennut ovat kolmeviikkoisia.
Ne ovat kehittyneet viikossa huimasti, ja tällä hetkellä ne eivät niinkään ryömi: 
ne hyppelevät ja juoksevat!

tiistai 20. maaliskuuta 2018

28 vuorokautta

Tiineysajasta puolet alkaa olla takanapäin. Alku on mennyt varsin eri tavalla kuin edelliskerralla. Tällä kertaa Ruskalla on aivan hillitön "nälkä", on ollut melkein alusta asti. Koira käyttäytyy kuin ei olisi ikinä ruokaa saanut! Täytyy vain toivoa, että kukaan ei menisi lankaan - kyllä se sitä ruokaa saa ihan riittävästi.

Nyt emme käyneet ultrassa. Olemme lähinnä jännittäneet, kuinka tässä on käynyt, mutta nyt alkaa näyttää hyvältä.
28 vuorokautta

Ruska on tarkoitus viedä röntgeniin kunhan aika on sopiva, mutta odotellaan nyt ihan rauhassa. Juuri tällä hetkellä keskitymme liikkumiseen ja siihen, että koiralla on hyvä olla.