sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Kaksoisvalio!

Vuosi sitten osallistuimme Puolangalla järjestettyihin Ylä-Kainuu ajoihin. Kyseessä on Hyrynsalmen, Puolangan ja Suomussalmen välinen pitäjäottelu, eli käytännössä kiertopalkinnosta kisailee jokaisesta kunnasta kaksi koiraa. Tuolloin voitimme palkinnon Puolangalle yhdessä suomenajokoira Polan kanssa.

Lähdimme kokeisiin tänäkin syksynä, vuorostaan Hyrynsalmelle, mutta käytännössä ilman mahdollisuuksia uusia palkinnon jäämistä Puolangalle myös tällä kertaa. Pola oli sairastunut, eikä muita osallistujia Puolangalta valitettavasti löytynyt.

Haku oli haastava. Se ei ollut sitä pelkästään Ruskalle vaan myös toisille mukana olleille koirille. Ensimmäisessä erässä hakuminuutteja kertyi peräti 180, mutta onneksi pitkäkorva lopulta löytyi. Toisessa erässä Ruska käytti hakuminuutteja 40.

Jänikset eivät olleet helpoimpia mahdollisia ajettavia. Erityisesti toisen erän pikkujänis aiheutti välillä harmaitakin hiuksia. Tulossa olisi kenties luokkatulos, johon täytyy olla tyytyväinen näissä olosuhteissa. Ruska antoi kuitenkin toivoa hieman paremmista pisteistä, kun se löysi pitkän hukan jälkeen tuon pienen otuksen noin 20 minuuttia ennen loppua - ja ajoikin erän loppuun todella hyvin.

 BEAJ-1, 61,04
Uusi Suomen käyttövalio

Ylituomari Jukka Toivasen pakeilla käynnin jälkeen katsoin paperia. Pisteitä oli 61,04. En ollut uskoa silmiäni, joten vilkaisin paperia uudelleen. Kirkaisu! Meillä on uusi Suomen käyttövalio! Meillä on kaksoisvalio! Nopea juoksu Ruskan luokse autolle. Otin koiran pois takakontista, rutistin märkää, hetki sitten sateen piiskaamaa koiraa - ja päästin tarpeilleen. Koira katsoa tapitti minua silmillään, joista näki, että töitä oli tehty. Tämä ei tullut helpolla. Töitä oli tehty.

Kokonaistuloksissa Ruska sijoittui kolmanneksi kahden suomenajokoiran mennessä edelle. Olin iloinen myös siitä, että yksikään koira ei jäänyt tällä kertaa hakupisteille vaan kaikki löysivät ainakin yhden ajettavan.

Seuraavana päivänä töissä pomo tuli onnittelemaan. Koiraihminen hänkin. Mainitsi työkaverilleni, ettei kaksoisvalioita ole joka talon pihassa. Eikä sisälläkään. 

Alkuun en edes ymmärtänyt koko asiaa. Minulle Ruska on edelleen se sama Ruska. Ei kaksoisvalio, ei muotovalio eikä käyttövalio vaan Ruska. Se sama koira, joka käpertyy iltaisin jalkojeni eteen, kun katson televisiota. Se koira, joka tulee yöpuulle mennessämme köllöttämään hetkeksi jalkojen juureen vain huomatakseen, että sängyssä on kuuma. Lopullinen yösija löytyy sängyn vierestä. Ruska on minulle se koira, joka on aina valmiina, mitä ikinä teemmekin. Se on valmiina metsälle, lenkille, kaverikoirakeikalle, reissun päälle tai vaikka siihen, mitä teemme juuri nyt: vain olemme.

Elämä kaksoisvalion kanssa ei siis ole muuttunut. Se jatkuu samoin kuin aina ennenkin. Yhdessä harjoitellen, yhdessä tehden. Ruska on.





lauantai 1. syyskuuta 2018

Uusi Ruotsin muotovalio

Saimme viime perjantaina iloisia uutisia Ruotsista. Astalan Yolanda, "Ruska", oli vahvistettu uudeksi Ruotsin muotovalioksi isänsä kotimaassa.

Kävimme Överkalixin näyttelyssä lauantaina 18.8., missä beaglet arvosteli tuomari Zilnik Zeljko Kroatiasta. Tuomari olikin meille aivan uusi tuttavuus, mutta hän yllätti todella positiivisesti, eikä vain siksi, että antoi Ruskalle sertin. Herra näytti nauttivan hommastaan, ja kohteli koiria todella nätisti. Tämä hymyä täynnä oleva oli myös nopea arvostelussaan (ainakin beaglein kohdalla), mutta siitäkin huolimatta arvostelupaperi oli täynnä tekstiä. Lopuksi hän kävi vielä juttelemassa ROP- ja VSP-koirien omistajien kanssa, ja kertoi näkemyksiään kyseisistä koirista.

 Uusi Ruotsin muotovalio.

Muistoksi saimme muutaman hienon ruusukkeen ja pokaalinkin.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kohti syksyä (nytkö jo?)

Tässä on kesä mennyt yhdessä hujauksessa! Urospennut Pessi ja Fergus lähtivät omien ihmistensä mukaan kesäkuun alussa, ja mitä kuulumisista voi päätellä, molemmilla on mennyt ihan hyvin. Ja voi miten ilolla niiden kuvia onkaan saanut katsella! Molemmat ovat komeita uroksenalkuja.

Oma tyttömme, Kuura, muuttuu myöskin koko ajan. Se muistuttaa ulkonäöltään paljon Zetka-isäänsä, mutta syvän tummassa katseessa näen paljon sen emän katsetta.

Kuura on hyvin aktiivinen pentu. Se on oppinut kävelemään hihnassa, ja muutenkin se näyttää olevan kovin innokas oppimaan kaikkea uutta. Hallinnassa ovat myös perusopit, ja olemme käyneet seuraamassa jo vähän näyttelyharjoituksiakin. Viime kerralla Kuurasta oli vinhaa, kun se pääsi käymään 16-päisen koiralauman keskellä. Hampaiden katsomista ja mittaamista saamme vielä harjoitella ihan urakalla, mutta muuten askeltaminen sujuu jo vallan mainiosti.

Hiljattain Kuura kävi Paavon ja Romeon kanssa myös eräjormailemassa eräänlaisella... hmm... mökillä, ja voi sitä iloa, kun pääsee keskelle metsää tutkimaan paikkoja. Kieltämättä odotamme jo kovasti syksyä, vaikka toki pentu pyörähtelee metsässä aina tuon tuosta. On se vaan jotenkin huimaa nähdä pennun kehittymistä - aina vain.

Tämä omanlaisensa mökin sisustus ei juuri Kuuraa hetkauttanut. Se oli heti kuin kotonaan, köpsähti isännän syliin nukkumaan, josta tietenkin sitten sängylle - sitä kun ei (ainakaan vielä) saa kotona tehdä.

Romeon toiveena onkin päästä Kuuran kanssa pian mustikkametsään. Romeolla on vielä tuoreessa muistissa viime kesä, ja se, kuinka hän sai touhuta metsässä kolmen pennun kanssa: syöttää niille mustikoita kädessä ja juosta kilpaa helpossa maastossa. Ei siis ihme, että hinku metsään on kova myös kohta 7-vuotiaalla pojalla.

Saimme tässä hiljattain hyviä uutisia Ruotsissa asuvasta Värstingistä: "Vi har startat honom i anlagsklass i viltspår och han är nu godkänd där. Så nu kan vi starta i öppen klass." Tuo laji on itselleni hieman vieras, mutta olen iloinen siitä, että koira ja sen omistaja ovat päässeet tekemään jotain, mistä he molemmat pitävät. Kenties jäljestämiseenkin voisi tutustua jossain vaiheessa hieman enemmän.

Täytyy myöntää, että syksyä silmällä pitäen oma katseeni on välillä harhaillut järjestöjen nettisivuilla ajokokeita katsellen. Vaikka kesä onkin mukavaa aikaa, niin onhan se vaan mukavaa palata taas metsästyksen ja kokeidenkin pariin. Ruskalla olisi vielä jotain saavutettavaa, ehkä... Ennen syksyä jatkamme kuitenkin pyöräilyä, jotta kunto olisi kohdillaan. 

PS. Samaan aikaan kun saimme kuulla Värstingin kuulumisia, kuulimme myös siskonsa Taran kuulumisia: koira oli juuri purrut säpäleiksi emäntänsä hienot kengät...  


keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Pienten jalkojen vipinää

Ruskan ja Zetkan kolme pentua, kaksi urosta ja narttu, syntyivät 20.4., luonnollisestikin keskiyön jälkeen.

Pennut ovat kasvaneet todella hyvin, ja emä on ollut niinikään hyvävointinen synnytyksen jälkeen. Se on aloittanut jo kevyen lenkkeilynkin, ja kieltämättä ulkoilemaan pääseminen näyttää piristävän emää entisestään.

Pennut ovat kahden päivän kuluttua neliviikkoisia, ja niiden luonteet erottuvat jo selvästi. Ovat oikeastaan erottuneet alusta alkaen, mutta nyt niiden omat persoonallisuudet tulevat entistä enemmän esille. Olen todella, todella iloinen tästä pentueesta! En valehtele yhtään sanoessani, että voisin jättää kotiin näistä ihan minkä tahansa.

Tumma uros on reipas ja itsenäinen beaglenalku, joka ei turhista valita. Se viihtyy toisten kanssa, mutta se viihtyy myös itsekseenkin. Tämä on pennuista se, joka hurmaa yleensä ihmiset, jotka tulevat katsomaan pentuja - jo sillä, että se vain on. Kaksivärinen uros muistuttaa paljon emäänsä. Se ei ole ehkä pentueen kaunein, mutta sen luonne on kultaa jääräpäisyydestään huolimatta. Tumma narttu on porukan vaativin. Se on tumman uroksen lisäksi hyvin reipas ja itsenäinen, ja liikkuu tällä hetkellä eniten laajentaen koko ajan reviiriään. Tyttö tykkää tutkia paikkoja ja on hyvin utelias. Se osaa olla myös herttainen tapittaen ihmisiä tummilla, isoilla silmillään.

Kaikki pennut ovat alusta alkaen olleet paljon sylissä, ja ne myös viihtyvät ihmisten seurassa. Ne rauhoittuvat syliin ja makoilevat siinä - ainakin sen aikaa, kunnes uusi, kiehtova maailma kutsuu taas.


Kuvassa pennut ovat kolmeviikkoisia.
Ne ovat kehittyneet viikossa huimasti, ja tällä hetkellä ne eivät niinkään ryömi: 
ne hyppelevät ja juoksevat!

tiistai 20. maaliskuuta 2018

28 vuorokautta

Tiineysajasta puolet alkaa olla takanapäin. Alku on mennyt varsin eri tavalla kuin edelliskerralla. Tällä kertaa Ruskalla on aivan hillitön "nälkä", on ollut melkein alusta asti. Koira käyttäytyy kuin ei olisi ikinä ruokaa saanut! Täytyy vain toivoa, että kukaan ei menisi lankaan - kyllä se sitä ruokaa saa ihan riittävästi.

Nyt emme käyneet ultrassa. Olemme lähinnä jännittäneet, kuinka tässä on käynyt, mutta nyt alkaa näyttää hyvältä.
28 vuorokautta

Ruska on tarkoitus viedä röntgeniin kunhan aika on sopiva, mutta odotellaan nyt ihan rauhassa. Juuri tällä hetkellä keskitymme liikkumiseen ja siihen, että koiralla on hyvä olla.

Kaikki hyvin


Voi kamala, miten kauan on mennyt siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut kuulumisia! Tässä välissä on tapahtunut kovin paljon. 

Ruska astutettiin neljä viikkoa sitten FI MVA FI KVA SE MVA Astalan Zetkalla. Tätä yhdistelmää mietimme Zetkan omistajan, Konttisen Pirjon kanssa jo yli vuosi sitten. Päätimme kuitenkin lykätä astutusta hieman tuonnemmaksi, koska molemmat olisivat olleet ensikertalaisia, ja halusimme kuitenkin, että edes jommallakummalla olisi pentuja ennen astuttamista.

Zetkalla on nyt kolme pentuetta, ja osa sen jälkeläisistä on ollut varhaiskypsiä jänisten suhteen. On ollut mielenkiintoista seurata, miten pennut kehittyvät.

Ruskan pennuista on tullut niin ikään hyvää palautetta. Vaikka minulla onkin pitkä kokemus rodusta, kasvattajana olen hyvinkin aloittelija. Olen ollut erittäin kiitollinen siitä, että olemme saaneet kaikista kolmesta pennusta mukavia kuulumisia. Viimeksi tänä aamuna sain viestiä Ruotsissa asuvasta Värstingistä: ”Han är kanonfin och supertrevlig.”

Viimeisimmän tekstini jälkeen myös Tara on muuttanut omaan kotiinsa. Tähän vaikutti erityisesti se, että löysimme sille perheen, joka on kuin luotu Taralle. Tuntui tietysti haikealta luopua siitä, ja ikävä on vieläkin kova, mutta kun tietää millaisissa käsissä se on, olemme tyytyväisiä päätökseen. Hyvät omistajat ovat enemmän kuin kassillinen kultaa!

Kainuun Beagle palkitsi Ruskan kaverikoiratoiminnasta, jota harrastamme koiran vapaa-ajalla. Tästä tunnustuksesta iso kiitos Kainuun Beaglelle!

torstai 11. tammikuuta 2018

Nuoriso kasvaa ja voi hyvin

Vastavalon Better Than Expected, "Tara", on yksi kolmesta ensimmäisestä pennustamme.


Tara jäi meidän iloksemme tänne Puolangalle, kun taas V. Close To Target, "Riitu," matkasi Etelä-Suomeen ja V. Aiming High, "Värsting", muutti puolestaan Ruotsiin, Gotlannin saarelle.

Olemme kuulleet pennuista paljon hyvää niiden kotiutumisen jälkeen. Molemmat ovat aika riehakkaita, mutta ihmisrakkaita koiria. Riitu on ilmoitettu hiljattain mukaan agility-harrastukseen ja Värsting viettää paljon aikaa oman laumansa kanssa - ja valtaa sohvan illalla.

Rakenteiltaan kaikki kolme pentua muistuttavat paljon isäänsä Starmaids Undercoveria, "Gangsteria". Värstingin on kerrottu muistuttavan isäänsä paljon myös luonteeltaan - ja samaa voisi kenties päätellä Riitustakin. Tara puolestaan on luonteeltaan hyvin paljon emänsä kaltainen. Se on edelleen hyvin pentumainen, mutta siitä löytyy hyvin kiltti puoli, joka muistuttaa minua emästään. Odotan niitä aikoja, jolloin myös Tara tottelee minua pelkästä katseesta, ja toisaalta itsekin viestii paljon ilmeillään. Odotan lisäksi sitä aikaa, jolloin pystyn luottamaan koiraan täysin. Että voin jättää sen sisälle siten, että sillä on koko talo käytössään, eikä se tee mitään häjyilyjä meidän ollessamme poissa. Luulen kyllä, että se aika tulee vielä, mutta ei ihan vielä. Sisäsiisti Tara kuitenkin jo on, joten meillä on taas matot lattialla!

Pentueen emä, Ruska, jouluna 2017.

Näyttelyitä emme ole vielä pentujen kanssa miettineet. Ehkä jonakin päivänä. Toki perusasiat on opeteltu Tarankin kanssa, ja tyttö seisoa pönöttää kyllä varsin nätisti. Ainoastaan ringissä juoksun harjoitteleminen on välillä jokseenkin haasteellista lumenpaljouden takia. Kunpa olisikin joku paikka, jossa voisimme harjoitella - siis sisätiloissa - mutta lähin sellainen löytyy tuolta sadan kilometrin päästä, eikä sinne ole aina mahdollisuuksia lähteä treenaamaan. Onneksi kesä tulee sieltä pikkuhiljaa, joten ehdimme harjoitella sittenkin. Mikäpä kiire meillä olisi :)

 Tara ja Ruska metsästyksen välipäivänä.